Janakkalassa lapset ja nuoret pääsevät harrastamaan 8.2. alkaen

5.2.2021

Tiedote 5.2.2021 - Heti julkaisukelpoinen

 

Janakkalan kunta avaa sisäliikuntatilojaan lasten ja nuorten harrastuskäyttöön. Tilat avataan opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja THLn uuden ohjeistuksen mukaisesti.

Turengin liikuntahalli ja muut kunnan liikuntatilat, kuten Seuratalo, päiväkotien ja koulujen liikuntasalit, avataan maanantaista 8.2. alkaen lasten ja nuorten liikuntaryhmille.

Turengin liikuntahallin käyttöä rajoittaa kuitenkin koronarokotukset, joille on varattu osa salista ja pukuhuonetiloja.

Pääkohtia:

- Lähtökohtana on, että alle 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoimintaa ei rajoiteta.

- 12-18 vuotiaiden sisätiloissa tapahtuva ryhmäharrastustoiminta toteutetaan ohjeita noudattaen.

- vanhempien ja muiden ulkopuolisten henkilöiden oleskelua harrastus- tai pukeutumistiloissa ei sallita

- opettajilla, ohjaajilla ja valmentajilla on aina kasvomaski harrastustilanteissa

- harrastustoimintaa toteutetaan enintään 10 hengen ryhmissä kuitenkin siten, että suurissa liikuntasaleissa ja muissa suurissa tiloissa voi samanaikaisesti toimia erillisiä 10 hengen ryhmiä, mikäli ryhmien välille ei synny tosiasiallista kontaktia

 

 

Lue Janakkalan kunnan tiedote kokonaisuudessaan