Tue seuran arvokasta juniorityötä!

20.3.2024


Jehuilla on tarjolla monipuolinen kattaus erilaisia tukimahdollisuuksia niin henkilöjäsenille kuin myös yrityksille ja yhteisöille.

 

Haluaisiko yrityksesi tukea paikallista junioritoimintaa, liikuntakerhoja, joissa 
liikutaan ja pelaillaan monipuolisesti; yksittäin tai perheiden kesken, jne?

 

 

Presidentti Niinistö muistutti uudenvuoden 2024 puheessaan suomalaisia liikunnan merkityksestä. Meillä Jehuilla on tarjolla paljon erilaista matalan kynnyksen liikuntatoimintaa, johon pääsee mukaan kuka tahansa halukas ja liikkumisesta innostunut.

Janakkalan Jehut on koko oman kunnan alueella toimiva joukkuepalloilulajien erikoisseura. Pääosin järjestämme salibandy- ja sählytoimintaa, mutta syyskaudesta 2021 olemme aloittaneet myös uutta toimintaa nuorten  lentis-, koris- ja sisäfutis-pallopelikerhojen muodossa – mahdollistaen samalla tälläkin saralla liikkumisen matalalla kynnyksellä.

Meillä Jehuilla kantava ajatus on myös pyrkiä tarjoamaan kaikki junioriliikunta mahdollisimman edullisesti suurten harrastusmaksujen sijaan. Tähän kaipaamme yritysten tukea. Kaikki tuki käytetään lyhentämättömänä kauden toimintakuluihin niin kerhotoiminnassa kuin mahdollisissa juniorijoukkueissakin.

Teemme myös yhteistyötä Janakkalan kunnan kanssa. Uusin yhteistyön hanke on toimintakykyinen Suomi, jonka kautta Janakkalaa tehdään toimintakykyisemmäksi liikunnan avulla. Konseptin suojelijana on presidentti Niinistö.

Tarjolla on muiden muassa:

- kaukalolaitamainoksia
- peliasu- ja muita tekstiilimainoksia
- some- ja nettisivunäkyvyyttä erilaisille yhteistyökumppaneillemme
- diginäytöt Tervakosken Delfort Areena -liikuntahallilla sekä Tervakosken ostoskeskuksen sisääntulon äärellä
- kannatusjäsenyys henkilöille tai yhteisöille/yrityksille (sis. erilaisia seuratuotepaketteja)

Tai kiinnostaako sinua joku muu yhteistyökumppanuus?  Ota yhteyttä niin räätälöidään sinulle oma, tarkoituksesi mukainen tuki- ja sponsorointipaketti. 
 

Tule tukemaan lasten ja nuorten toimintaa - lue lisää ja katso eri tukimuodot Jehujen kaukaloklubiesitteestä.

>> Linkki edelliseen Jehut-uutiseen.

Yhteydenotot:  info(a)jehut.fi
- sähköpostia lukevat pääasiassa pj. Miro Hakala ja sihteeri Petri Hakamäki