Jehuihin uusia juniorijoukkueita!

15.3.2022


Positiivisen tekemisen henki välittyy ja se kantaa!

 

Janakkalan Jehuihin perustetaan ensi kaudelle 2022-2023 uusia juniorijoukkueita!

 

Joukkueisiin on jo pelaajia olemassa ja ne alkavat kokoontua vielä kevään- ja kesän 2022 aikana.

 

*  Uusien joukkueiden toimintaperiaate

Uusien joukkueiden periaate tulee perustumaan positiiviseen ja iloiseen toimintaan. Asioita opetellaan harjoitus- ja pelitilanteissa yhdessä joukkueina, eikä epäonnistumisista rangaista millään tavalla tai tasolla.  Kaikki, aikuisetkin, tekevät joskus virheitä.

Joukkueet osallistuvat Salibandyliiton haastajasarjoihin Sisä-Suomen alueella. Pelaamisen menetyksellistä tavoitetasoa ei aseteta ennen kauden alkua. Jokaiseen erilliseen otteluun lähdetään pelaamaan ryhdikkään tosissaan, mutta ei ole katastrofi, jos lopputulos ei ole voitollinen. Virheet opettavat parhaiten, kun niitä käydään yhdessä oppien läpi.

 

*  Kenelle

Joukkueisiin on jo nyt olemassa pelaajia Jehujen oman kerhotoiminnan puolelta. He voivat edelleen jatkaa kerhoissakin. Lisäksi Jehuille on seurana tullut lukuisia yhteydenottoja muista lähiseudun naapurikunnista, jos tällaista matalan kynnyksen toimintaa voisi saada käyntiin lähitulevaisuudessa.

Uudet joukkueet tullaan muodostamaan loppukesällä 2022 (n. elokuussa), jolloin nähdään, mikä määrä pelaajia kussakin ikäluokassa lopulta on tarjolla.  Mukaan on mahdollista ottaa:

- ikäluokka 2009-2010-syntyneet:  ko. ikäluokan tytöt ja pojat.  Lisäksi 2008-syntyneitä poikia (uusia aloittajia) ns. Y-pelaajina.  Samaan ryhmään pääsee mukaan myös 2007-2008-syntyneitä tyttöjä.

- ikäluokka 2011-2012-syntyneet:  ko. ikäluokan tytöt ja pojat.  Lisäksi 2010-syntyneitä poikia (uusia aloittajia) ns. Y-pelaajina.  Samaan ryhmään pääsee mukaan myös 2009-2010-syntyneitä tyttöjä.

Pelaajia haetaan kaikkiin rooleihin:  kenttäpelaajiksi ja maalivahdeiksi.  Uudet pelaajat ovat tervetulleita vähäiselläkin pelikokemuksella, esim. koulujen sählypelit riittävät varsin hyvin! Into osallistua ja tulla mukaan kivaan tiimiin merkitsevät eniten!

 

*  Mitä maksaa?

Jehujen yksi toiminnan kulmakivistä on, että jokainen maksaa harrastuksestaan vain sen, mitä siitä syntyy kuluja.  Seuralla ei ole työntekijöitä, eikä korkealla sarjatasoilla pelaavia edustusjoukkueita, joiden toimintaa tulisi tukea junioritoiminnalla.  Lisäksi Janakkalassa on maksuttomat salivuorot harraste- ja joukkuetoiminnassa aina 18-vuotiaisiin saakka.

Edellä mainitun lisäksi, joukkuetoiminnassa pelitekstiileistä ei peritä ylimääräistä provisiohintaa vaan ne myydään harrastajille nettohinnoin.  Jehuilla on myös uusi pelitekstiilijärjestelmä kaudesta 2021-2022 alkaen, joka entisestään halventaa harrastajakohtaista kausimaksun tasoa.

Kausimaksut ovat kohtuullisia, joukkueiden kustannukset jaetaan tasan pelaajamäärän kesken. Laskuja voi maksaa useassa pienemmässä osassa.  Joukkueet voivat hankkia tukijoita, sponsoreita, jotka huomioidaan suoraan joukkueen omassa taloudessa, eikä tuki valu seuran kassaan.

Näilläkin perusteilla Jehujen toiminta on matalan kynnyksen toimintaa.
 

HUOM! 
Kevään 2022 aikana uusien joukkueiden harjoituksiin osallistuminen on maksutonta niiltä pelaajilta, jotka ovat jo kauden aikana osallistuneet Jehujen kerhoihin. 

Muilta maksu on 20 euron jäsenmaksun verran.  Maksu sisältää: ohjatut vuorot, ryhmävakuutuksen ja Jehut T-paidan.

 

*  Milloin alkaa, miten pääsee mukaan?

Uusien joukkueiden kokoontuminen alkaa maaliskuussa 2022:

- sunnuntaisin klo 16-17, Turengin alakoululla (Koulutie 2 / Lastujärventie, Turenki).  Ensimmäinen kokoontuminen:  su 20.3.2022

- tiistaisin klo 17-18, Tervakosken yläkoulu-lukio (Heimolantie 1, Tervakoski).  Ensimmäinen kokoontuminen:  ti 22.3.2022

 

Toivomme, että mukaan ilmoittaudutaan ennakkoon: 

> ilmoittautumislomakkeelle <

 

Lisätietoja:

sähköposti:  info@ jehut.fi (Petri Hakamäki)  tai puhelin:  +358 40 952 8351

 

*   Muista lisäksi!

 

  • Janakkalan Jehut on palloilulajien erikoisseura.  Meiltä löytyy tällä hetkellä myös palloiluvuoroja lapsille, nuorille ja aikuisille.  Vuoroilla pelataan mm. lentistä, korista ja sisäfutista.

 

  • Jehut tukee nuoria aktiiveja.  Meillä on jo vuosia ollut kerhoissa ohjaajina ja valmentajina lukioikäisiä nuoria.  Seura maksaa pientä taskurahaa nuorille heidän vastuullisesta panoksestaan seuran lasten- ja nuoren kanssa toimimisesta. 

 

  • Valmennamme myös salibandymaalivahteja.  Meillä on oma salibandyn/ sählyn maalivahtikerho, joka on avoin Jehujen omille maalivahdeille sekä kaikille muillekin lähiseutujen säbäveskoille.  Koulutuksen hankimme ostopalveluna Tampereen Ilvekseltä.

 

>>  Jehut Janakkalasta - Meillä pelaa kaikki!  <<